Kemin biotuotetehtaan rakennuksista valmistui ensimmäisenä 105 metrin korkeuteen kohoava piippu.
”Tulevaisuuden tavoitteena on rakentaa sellainen polku, että biotuotetehdas voisi olla jopa kokonaan jätevesipäästötön.”
Samalla vähenee vedenpuhdistamolle menevä jätevesi- kuormitus. Savukaasut puhdistuvat, kun prosessin haju- kaasuista valmistetaan rikkihappoa, jota tarvitaan män- työljyn keitossa. ”Suljetut kemikaalikierrot ovat kiertotaloutta parhaim- millaan. Otamme prosessista talteen kemikaaleja, joista valmistamme toisessa prosessissa tarvittavia kemikaale- ja”, kertoo Pehu-Lehtonen. Kiertojen sulkeminen merkitsee myös kustannustehok- kuutta. Esimerkiksi veden pumppaamiseen tarvitaan vä- hemmän energiaa, kun tuoreveden käyttömäärä proses- seissa minimoidaan. Se osuus, jota ei hyödynnetä materiaali- tai kemikaali- käytössä, käytetään energiana sekä omassa että ympäröi- vän tehdasintegraatin tuotannossa. Biotuotetehtaan tuo- tanto pyörii energiaomavaraisesti ja täysin uusiutuvalla energialla, ilman fossiilisia polttoaineita. ”Biotuotetehdasprosessista saatava sekundäärilämpö hyödynnetään integraatissa mahdollisimman hyvin. Esi- merkiksi Kemissä on tärkeää, ettei vesistöihin menevä lämpökuorma kasva talviaikaan.” Lämpöä otetaan talteen myös savukaasuista. Sekundää- rilämpöä käytetään esimerkiksi kuoren kuivauksessa, kun kuori kaasutetaan ja hyödynnetään polttoaineena. Kemin biotuotetehtaan sähkön omavaraisuus tulee ole- maan 250 prosenttia, ja uusiutuvista raaka-aineista tuotet- tu ylijäämäsähkö myydään valtakunnan verkkoon.
12
13
Powered by FlippingBook