Uuden tehtaan tuotantoa lähtee Kemin satamasta vesiteitse maailmalle läpi vuoden. Kuljetukset hoidetaan jäävahvisteisilla break bulk -aluksilla.
LOGISTIIKKAAN PANOSTETAAN Uuden tehtaan tuomasta merkittävästä tuotantovolyymin kasvusta huolimatta raaka-ainetoimitukset on turvattu. Puuta saapuu uudelle biotuotetehtaalle autokuljetusten lisäksi aiempaa enemmän myös rautateitse. Lisääntyvän raaka-aineen käytön takia puuta tarvitaan jatkossa aiem- paa laajemmalta alueelta, mutta rautatiekuljetusten an- siosta logistiikka hoituu nykyistä pienemmillä päästöillä. Mitä tulee raaka-aineen riittävyyteen, Harmaala vakuut- taa Suomen metsävarojen riittävän tuleviinkin tarpeisiin. ”Kestävän metsänhoidon ansiosta puu kasvaa täällä enemmän kuin sitä kaadetaan. Lisäksi voimme tarvit- taessa hankkia raaka-ainetta Ruotsista, jossa metsätalo- uden vastuullisuus on myös hyvällä tasolla”, hän sanoo. “Logistisesti suurin muutos tulee olemaan se, että uuden tehtaan tuotantoa tullaan ajamaan Kemin satamasta vesi- teitse irtolastina isoilla break bulk -aluksilla läpi vuoden.” Jotta tämä on mahdollista, satamaan rakennetaan uusi, 37 000 neliömetrin varasto. Lisäksi Kemin satamaväylää syvennetään 12 metriin, jotta suurikokoiset alukset pää- sevät satamaan turvallisesti. Jäävahvisteiset alukset mahdollistavat sellupaalien aja- misen kappaletavarana vuodenajasta riippumatta eli poh- joisen talvikaan ei vaikuta toimitusaikoihin. LISÄVOLYYMIIN VOI JO TEHDÄ VARAUKSIA Uuden tehtaan tuoman lisävolyymin Harmaala arvioi ja- kautuvan pääasiassa nykyisille asiakkaille Aasiassa ja uu- sille asiakkaille Pohjois-Amerikassa. ”Euroopassa tavoitteenamme on lähinnä säilyttää nykyi- set markkinaosuudet. Lähi-Itä on kasvava markkina, Aa- siassa kasvua on näköpiirissä erityisesti Kiinassa.” Metsä Fibre on jo nyt merkittävä selluntoimittaja Kii- nan markkinoilla. Lähivuosina maahan on tulossa isoja paperitehdasinvestointeja, joiden käyttöön yhtiöllä tulee uuden tehtaan myötä olemaan entistä parempi valmius toimittaa hyvälaatuista sellua. ”Esisopimuksia uuden tehtaan lisätuotannon toimituksis- ta on jo tehty ja tehdään koko ajan lisää. Jos tarvetta lisävo- lyymille on, kannattaa olla yhteydessä myyntiimme ja tehdä varaus uuden tehtaan kapasiteetista”, Harmaala kehottaa. •
Rautatiekuljetukset auttavat vähentämään päästöjä 7,6 Uusi tehdas käyttää puuta 7,6 miljoonaa kuutiota vuodessa eli 4,5 miljoonaa kuutiota enemmän kuin Kemin nykyinen sellutehdas. 5 Raakapuuta kulkee uudelle tehtaalle rautateitse tehtaalle viisi miljoona kuutiota vuodessa. 9 Vuorokaudessa uudelle biotuotetehtaalle liikennöi keskimäärin yhdeksän junaa.
−20 %
Tehokkaiden rautatiekuljetusten ansiosta päästöt vähenevät 20 prosenttia puukuutiota kohden.
16
Powered by FlippingBook