TUTUSTU KUURAAN
Kuura ponnistaa Suomesta maailmalle Ainutlaatuista puupohjaista tekstiilikuitu Kuuraa valmistetaan sellusta, jonka raaka-aineena käytettävä puu on lähtöisin kestävästi hoidetuista suomalaisista metsistä.
JENNY BELITZ-HENRIKSSON, kuva METSÄ GROUP
”Ennen kuin pystymme viemään Kuuran kaupalliseen valmistukseen, meillä on esimerkiksi teknologiaan ja markkinaan liittyviä kysymyksiä, joita ratkomme koe- tehtaassa sekä yhdessä ITOCHUn kanssa. Testivaihe kes- tänee ainakin vuoden 2022 loppuun asti”, von Weymarn kertoo. HYVÄT TULOKSET YMPÄRISTÖVAIKUTUSTUTKIMUKSESSA Kuura-tekstiilikuidun valmistukseen käytettävää kui- vaamatonta paperisellua tuotetaan Metsä Fibren Ää- nekosken biotuotetehtaalla. Kuuraa puolestaan kehite- tään biotuotetehtaan yhteydessä olevalla koetehtaalla. Valmistuksessa tarvittavat höyry, vesi ja sähkö saa- daan biotuotetehtaalta. Kuuraa siis tuotetaan fossiili- vapaasti Äänekosken biotuotetehtaan yritysekosystee- miä hyödyntäen. Yksityinen espanjalainen tutkimuslaitos CARTIF arvi- oi keväällä 2021 Kuuran ympäristö- ja sosiaalista suo- rituskykyä suhteessa kaupallisiin tekstiilikuituihin. Tu- lokset olivat erittäin hyviä. Kuuran ympäristösuorituskyky osoittautui parem- maksi ja vaikutukset ilmastonmuutokseen pienemmiksi verrattuna puuvillaan ja muihin kaupallisiin selluloosa- kuituihin, kuten viskoosiin ja lyoselliin. Von Weymarn kehuu Metsä Groupin halukkuutta ottaa riskejä, joita uuden kehittämisessä aina on, ja mainitsee, että kiitos alkuvaiheen kehitystyöstä kuuluu ennen kaik- kea Metsä Fibrelle ja silloisille yhteistyökumppaneille. ”Kuura on erinomainen esimerkki sellusta pidem- mälle jalostetusta uudenlaisesta potentiaalisesta inno- vaatiosta, jonka Metsä Fibren biotuotetehdaskonsepti mahdollistaa.” •
Tekstiilikuiduissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä niitä valmistetaan maailmassa yli 100 miljoonaa tonnia vuodessa. Tärkein tekstiilikuidun raaka-aine on maaöl- jy, josta valmistetaan muun muassa polyesterikuitua. Toiseksi eniten tekstiilikuitua valmistetaan puuvillasta. Merkittävää on, että kummankin valmistustapa rasit- taa ympäristöä paljon. ”Puupohjaisia tekstiilikuitujakin valmistetaan jo run- saasti, mutta niistä vain noin kolmasosan valmistus on kestävällä pohjalla. Meidän pyrkimyksenämme on ke- hittää yhteiskunnan ja ympäristön kannalta parempi konsepti”, sanoo Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarn . Tavallisesti puupohjaisen tekstiilikuidun valmistuk- seen käytetään liukosellua. Metsä Groupin ajatuksena on valmistaa tekstiilikuitua Metsä Fibren paperisellusta – ja käsissä onkin jotain ainutlaatuista. ENSIESITTELY JAPANIN MUOTIVIIKOILLA Von Weymarn puhuu edistyneestä suoraliuotusmenetel- mästä, joka sai alkunsa yli kymmenen vuotta sitten. Sil- loin Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto kehittivät yh- teistyössä Metsä Fibrelle uuden kemikaalin, joka liuottaa paperisellua tehokkaasti. Sittemmin Metsä Spring ja japanilainen ITOCHU Cor- poration perustivat yhteisyhtiön, jonka puitteissa Ääne- kosken biotuotetehtaan kupeessa toimii nyt ainutlaatui- nen tekstiilikuitu Kuuraa valmistava koetehdas. Kuura lanseerattiin 2021 maaliskuussa ITOCHUn sekä vaatebrändi THE RERACSin kanssa Japanin muotiviikoil- la. Kuurasta valmistettuja vaatteita ei kuitenkaan vielä ole kaupan.
Niklas von Weymarn Metsä Springin toimitusjohtaja. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi vuosina 2012–2018 Metsä Fibren tutkimusjohtajana .
18
19
Powered by FlippingBook