INDEKSIT NÄYTTÄVÄT SELLUMARKKINOIDEN SUUNNAN
Sellun hintakehitystä seuraavat indeksit ovat ostajalle ja myyjälle tärkeitä työkaluja kulloisenkin hintatason
hahmottamiseen. Indeksien merkitystä lisää sellumarkkinoiden kasvanut volatiilisuus.
MATTI REMES, kuvat MIKKO TIKKA, FOTONOKKA
Sellumarkkinoilla seurataan tarkasti sellun hintakehitystä kuvaavia indeksejä, mutta viime aikoina niiden liikkeitä on tarkkailtu erityisellä mielenkiinnolla. Runsaan vuoden tasaisen kauden jälkeen sellun hintojen nousu oli alkuvuonna 2021 poikkeuksellisen vahvaa Kii- nassa. Myös Euroopassa hinnat lähtivät nousuun. Euroopan sellumarkkinoilla käytetään yleisimmin Fast- markets FOEX -yhtiön PIX-indeksejä, joista toinen seuraa pitkäkuitusellun (NBSK) ja toinen lyhytkuitusellun (BHKP) hintoja. Kiinan ja Pohjois-Amerikan markkinoita varten yrityksellä on omat indeksinsä. ”PIX-indeksit perustuvat sekä ostajilta että myyjiltä koot- tuihin hintatietoihin. Olemme sellumarkkinoiden puo- lueeton toimija ja keräämme tietoja kummaltakin osa- puolelta”, Fastmarkets FOEX:n johtaja Lars Halén sanoo. PIX-indeksit päivitetään kerran viikossa. Fastmarkets FOEX ei kerro tarkkoja lukuja, mutta Halénin mukaan in- deksissä on mukana runsas puolet Euroopan markkinoi- den sellumääristä, joista sellun ostajat ja myyjät lähettä- vät säännöllisesti hintatiedot indeksin laskemista varten. ”Otos on riittävän suuri, jotta indeksiä voidaan pitää kat- tavana ja luotettavana. Puolueettomuuden varmistamisek- si ulkopuolinen auditoija käy säännöllisesti läpi indeksin laadintaan liittyvät prosessit”, Halén kertoo.
20
21
Powered by FlippingBook