Fibre-asiakaslehti 2021/2022

SELLUN KYSYNTÄ KASVAA TURKISSA VAUHDILLA

Turkissa pehmopaperin valmistajat lisäävät tuotantoaan ja ostavat yhä enemmän sellua kansainvälisiltä markkinoilta. Kotimaisen kulutuksen ohella pehmopaperituotteiden vienti lähialueille kasvaa kohisten.

MATTI REMES, photo GETTY IMAGES

Turkin taloudessa on nähty viime vuosikymmeninä nou- suja ja laskuja, mutta yleissuunta on ollut koko ajan ylös- päin. Euroopan ja Aasian solmukohdassa sijaitseva maa on vakiinnuttanut asemansa maailman 20 suurimman ta- louden joukossa. Talouskasvun myötä myös paperituotteiden markkinat kasvavat vauhdilla. Tämä näkyy erityisesti pehmopaperi- tuotteiden kysynnässä. ”Kehittyvissä talouksissa pehmopaperin kulutuksen kas- vu on yleensä talouskasvua voimakkaampaa, kun kansa- laisten tulotaso nousee ja kulutustottumukset muuttuvat”, Metsä Fibren myyntijohtaja Kustaa Laine sanoo. Turkin paperinvalmistajat ovat vastanneet kasvavaan kysyntään lisäämällä voimakkaasti pehmopaperin tuo- tantoa. Uusien investointien myötä nykyisen noin mil- joonan tonnin tuotantokapasiteetin arvioidaan nousevan lähivuosina yli 300 000 tonnilla. ”Vuosien 2021 ja 2022 aikana on käynnistymässä neljä isoa paperikonetta, ja näiden lisäksi on odotettavissa vielä uusia investointipäätöksiä tuotantokapasiteetin nostami- sesta”, Laine sanoo. SELLU HANKITAAN KANSAINVÄLISILTÄ MARKKINOILTA Pehmopaperin valmistukseen tarvittavan sellun turkkilai- set yhtiöt ostavat ulkomailta, sillä omaa tuotantoa maassa ei ole. G.A. Paper Turkeyn toimitusjohtaja Onur Pervanlar

kertoo, että 2000-luvun alkupuolella maassa toimi vielä paikallisia sellutehtaita, mutta ne on sittemmin suljettu. ”Nyt maa on täysin riippuvainen muualta tuodusta sel- lusta, eikä selluntuotantoon ole näköpiirissä uusia inves- tointeja. Siksi Turkin sellumarkkinoiden merkitys koros- tuu entisestään Metsä Fibren kaltaisille kansainvälisille toimijoille”, hän sanoo. G.A. Paper toimii Turkissa Metsä Fibren sellutuotteiden myyjänä ja jakelijana. Pervanlarin mukaan turkkilaiset asiakkaat arvostavat samoja asioita kuin asiakkaat muual- lakin maailmassa. He edellyttävät sellulta muun muassa korkeaa laatua ja täsmällisiä toimituksia. ”Asiakkaat arvostavat myös erilaisia rahoitusvaihtoeh- toja ja tietoa sellumarkkinoiden kehityksestä.” Kustaa Laineen mukaan kaupankäynnin yhteydessä käy- dään aktiivista keskustelua kansainvälisistä sellumarkki- noista. ”Suurena, globaalina toimijana voimme antaa tähän oman näkökulmamme ja tuoda näin asiakkaille lisäar- voa”, Laine sanoo. SUURET VALMISTAJAT METSÄ FIBREN ASIAKKAITA Turkin pehmopaperimarkkinoilla on lukuisia erikokoi- sia valmistajia. Markkinoita hallitsevat suuret turkkilai- somisteiset yhtiöt, joilla on tyypillisesti kahdesta neljään modernia paperikonetta.

41

Powered by