Tytti Peltonen työskentelee Metsä Groupin EU-yhteiskuntasuhdejohtajana Brysselissä.
Suomen metsäteollisuuden etua valvomassa
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus ovat ensimmäistä kertaa EU:n agendalla ykköstavoitteena. Nyt uudistettavalla lainsäädännöllä on merkittävä vaikutus myös metsäteollisuuteen.
kasvihuonekaasupäästöt ovat 55 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Metsästrategia puolestaan edistää jäsenmaiden yhteis- työtä metsäasioissa. Se pyrkii yhteensovittamaan puu- pohjaisten tuotteiden ilmastohyödyt, metsien erilaisen taloudellisen hyödyntämisen ja metsien suojelun sekä niiden roolin hiilinieluna. Samanaikaisesti komissio laatii kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmää, joka säätelee, mihin EU:n ja in- vestoijien tulisi kanavoida niin sanottua vihreää rahaa. Metsästrategialla, nyt linjattavalla lainsäädännöllä ja ra- hoituksen luokittelujärjestelmällä on merkittävä vaiku- tus suomalaiseen metsäteollisuuteen ja meidän yritystoi- mintaamme. Tulevassa sääntelyssä tulisi huomioida, että metsillä ja puupohjaisilla tuotteilla on keskeinen rooli ilmaston- muutoksen torjunnassa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Silti keskustelu metsien käytöstä on hy- vin polarisoitunutta, mikä ei ole hyvä asia. Lisäksi sääntelyn tulisi turvata eurooppalaisten yri- tysten globaali kilpailukyky. Ei myöskään ole kenen- kään etu, että pohjoisia metsiä käytettäisiin vain EU:n yhteisenä hiilinieluna kompensoimaan muiden maiden päästöjä. On muistettava, että metsäsektorin tuottaman globaalin ilmastohyödyn lisäksi sektori rahoittaa yhteis- kunnan toimintaa ja luo työpaikkoja. Meidän ensisijaisena tehtävänämme on kertoa, että metsät eivät ole ongelma vaan ratkaisu. •
Olen työskennellyt Metsä Groupin EU-yhteiskuntasuh- dejohtajana Brysselissä vuodesta 2013. Tehtäväni on kertoa EU:n päätöksentekijöille suomalaisesta metsäte- ollisuudesta ja sen merkityksestä yhteiskunnallemme. EU-vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä, ja euroop- palaisilla päättäjillä ja lainvalmistajilla on vain vähän tietoa pohjoisista havumetsistä ja kierrätettävien puu- pohjaisten tuotteiden eduista. Kerromme päättäjille, mitä pohjoinen metsätalous oi- kein on, millaista on vastuullinen metsätalous ja mitä pohjoisesta puusta tehdään. Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehdasta on käytetty EU-tasolla malliesimerk- kinä siitä, mitä kaikkea teolliseen yritysekosysteemiin kuuluu. Vuosi 2021 on ollut EU:ssa poikkeuksellista aikaa. Eu- rooppaa ovat koetelleet niin koronapandemia kuin tul- vat ja hellejaksot. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen ovat nous- seet EU:n vihreän kasvun ohjelman päätavoitteeksi, ja hyvä niin. Tarkoitus on saavuttaa ilmastoneutraali Eurooppa vuoteen 2050 mennessä ja pysäyttää luontokato. Tätä työtä edistetään uudistamalla valtava määrä lainsää- däntöä. Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa 2021 laajan ilmasto- ja energia-asioiden Fit for 55 -lainsäädäntöpa- ketin sekä uuden EU:n metsästrategian. Lainsäädäntöpa- ketin tavoitteena on varmistaa, että vuonna 2030 EU:n
55
Powered by FlippingBook