Fibre-asiakaslehti 2021/2022

”Metsä Fibre tuottaa meille lisäarvoa, ja pidämme yhtiötä merkittävänä kumppaninamme.”

paperitehtaan pyörittäminen keskellä aavikkoa tuottaa myös haasteita”, hän toteaa. Menestyminen edellyttääkin hyvää yhteistyötä tehtai- den, toimittajien ja kumppaneiden välillä sekä ymmär- rystä kestävään kehitykseen liittyvistä asioista. Metsä Fibren kanssa tehtävä yhteistyö on varmistanut luotettavat ja jatkuvat raaka-ainetoimitukset pääosin ha- vupuusta. Materiaalien saatavuuden ja laadun varmista- minen on kuitenkin vain yksi osa kokonaisuutta. ”CPM on tehnyt yhteistyötä Metsä Fibren kanssa yli kym- menen vuotta. Tiedämme, että saamme korkealaatuista raaka-ainetta, mutta saamme myös teknistä tukea, työka- luja ongelmanratkaisuun sekä erinomaista palvelua. Metsä Fibre tuottaa meille lisäarvoa, ja pidämme yhtiötä mer- kittävänä kumppaninamme”, sanoo Amin. VÄHEMMÄN PÄÄSTÖJÄ JA KUSTANNUKSIA Ittihad International Investment LLC:lle vastuullisuusvaa- timusten täyttäminen on tärkeä osa tuotantoa. ”Teknologian suhteen olemme etulyöntiasemassa, sillä koneemme ovat täysin uusia ja erittäin tehokkaita”, Mika Viertola kertoo. ”Sen ansiosta IPM:n toiminta on erinomaista kestävän kehityksen kannalta. Energiapäästöt ovat vain murto-osa laissa määrätyistä määristä. Esimerkiksi, IPM:n prosesseis- sa ei muodostu lainkaan hiilidioksidipäästöjä, sillä tehtaa- seen suoraan liitetyt kaasuboilerit tuottavat höyryä pape- rikoneille. Tämä säästää ympäristöä ja pienentää samalla tuotantokustannuksia.” Kuten arvata saattaa, makean veden saaminen aavikol- le on hankalaa. ”Sen lisäksi, että IPM:n prosesseissa ei muodostu lain- kaan hiilidioksidipäästöjä, meidän on pidettävä veden ku- lutus minimissä”, Abdullah Al Khateeb sanoo.

Tätä tarkoitusta varten tehtaaseen rakennetaan parhail- laan toisen vaiheen vedenpuhdistamoa, joka on määrä avata vuoden 2022 tai 2023 aikana. Ensimmäisen vaiheen vedenpuhdistamo on jo toiminnassa. IPM:n ja CPM:n myynti on kansainvälistä, joten tuotteiden on täytettävä maailmanlaajuisten standardien vaatimuk- set. Tämä koskee myös EU:n ympäristömerkki Ecolabelia. ”Koska haluamme tehdä bisnestä Euroopassa ja Yhdys- valloissa, meidän on noudatettava määräyksiä, rekisteröi- tävä ja sertifioitava tuotteemme sekä täytettävä kierrätyk- seen liittyvät vaatimukset”, Sunny Amin tähdentää. Koska Metsä Fibre noudattaa voimassa olevaa lainsää- däntöä ja sertifiointeja, yhteistyö auttaa paperitehtaita myös näiden vaatimusten täyttämisessä. ”Olen ylpeä siitä, että saan työskennellä näiden asioiden parissa”, Al Khateeb sanoo. •

ITTIHAD PAPER MILL Suurin painopaperia valmistava tehdas Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella. • Ensimmäinen GCC-alueella sijaitseva päällystämätöntä hiokkeetonta paperia valmistava tehdas • Vuosikapasiteetti 325 000 tonnia • Valmistuksessa ei muodostu hiilidioksidipäästöjä • Aloitti toimintansa vuonna 2018 CROWN PAPER MILL Jumbokokoisten pehmopaperirullien valmistaja Abu Dhabissa. • Vuosikapasiteetti 100 000 tonnia • Tehdasalueen koko 50 000 neliömetriä • Perustettu vuonna 1996 • Ittihad International Investment LLC:n omistuksessa vuodesta 2018

Abdullah Al Khateeb Toimitusjohtaja, IPM ja CPM. Työskennellyt Ittihadin tehtaalla 11 vuotta.

64

Powered by