Fibre-asiakaslehti 2021/2022

TOIMITUS- VARMUUS SYNTYY MERILOGISTIIKAN HALLINNASTA Metsä Groupin merilogistiikan palvelukeskus ohjaa sellun ja sahatavaran globaaleja kuljetuksia ja varmistaa, että toimitukset tulevat perille sovitusti ja asiakkaat saavat kuljetuksista tarkkaa tietoa oman suunnittelutyönsä pohjaksi.

MARKKU RIMPILÄINEN, kuvat SAMI VALLIUS

Merilogistiikan ohjauksella on erittäin tärkeä osa Metsä Fibren asiakaspalvelussa. ”Liiketoimintamme on globaalia, ja markkinat usein kaukana valtamerten takana. Oikea-aikaiset asiakas- toimitukset vaativat meiltä meriliikenteen erinomaista hallintaa”, sanoo Metsä Fibren toimitusketjusta vastaava johtaja Timi Hyppänen . Vuoden alussa Metsä Group käynnisti uuden merilo- gistiikan palvelukeskuksen, johon siirrettiin Metsä Fibren ja konsernin muiden liiketoimintojen meriliikenteeseen liittyvät operatiiviset toiminnot. Sopimukset satamien ja laivayhtiöiden kanssa oli jo aiemmin tehty konsernitasolla. ”Merilogistiikan strateginen ja taktinen johtaminen, suunnittelu ja operatiivinen toiminta ovat nyt yksissä käsissä. Voimme kehittää toimitusvarmuuttamme ja vas- tata asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin”, Hyppänen sanoo. ENNAKOIVAA SUUNNITTELUA Palvelukeskus tekee yhteistyötä liiketoimintojen, varus- tamoiden ja satamien kanssa. Sellun ja sahatavaran ky- synnän muutoksia ja pitkän aikavälin kuljetustarpeita ennakoidaan mahdollisimman tarkasti. ”Näemme nyt kaikkien liiketoimintojen tilanteen ja asiakkaiden tarpeet. Pystymme suunnittelemaan toimin- taamme entistä paremmin, ohjaamaan resursseja yli liike- toimintarajojen ja varmistamaan näin asiakastoimitusten perillemenon”, kertoo Metsä Groupin merilogistiikan pal- velukeskuksen päällikkö Iivari Taurula . Liiketoiminnan laajentaminen uusille maantieteellisille alueille onnistuu entistä nopeammin.

”Jos joku liiketoiminta-alueistamme haluaa laajentaa omaa toimintaansa, logistiikkaketju on usein valmis ja toiminnassa. Voimme skaalata toimintaamme nopeasti ylöspäin”, Taurula sanoo. KULJETUSTIETO VÄLITETÄÄN ASIAKKAILLE Tarkalla suunnittelulla ja seurannalla palvelukeskus var- mistaa, että logistiikkaketju on valmis, kun kuljetus tulee ajankohtaiseksi. Kaikille asiakastoimituksille valitaan paras mahdollinen kuljetustapa. Palvelukeskuksen logistiikkakoordinaattorit varaavat tarvittavan kapasiteetin varustamoilta ja seuraa- vat kuljetusten etenemistä. Tietoa kuljetusten etenemises- tä välitetään myös asiakkaille. ”Varmistamme asiakkaillemme menevän tiedon oikeel- lisuuden ja ajantasaisuuden. Asiakkaiden käytössä on luo- tettavaa tietoa, jota he voivat käyttää oman toimintansa suunnitteluun”, Hyppänen sanoo. HIILIJALANJÄLKI PIENEMMÄKSI Palvelukeskuksen logistiikkakoordinaattorit on jaettu kahteen tiimiin, joista toinen hoitaa konttikuljetuksia, toinen linja- ja hakurahtiliikenteen irtolastikuljetuksia. ”Päivittäiseen työhömme kuuluu paljon kuljetusten va- raamista sekä tiedon jakamista satamiin ja liiketoimin- noille”, kertoo palvelukeskuksen linja- ja hakurahtiliiken- teen tiimin vetäjä Hannu Heikkinen . Irtolastiliikenteessä yhdistellään lähetyksiä niin, että lai- vat saadaan aina mahdollisimman täyteen. Esimerkiksi Suomesta suoraan Kiinaan menevissä laivoissa on lastina sekä sellua että sahatavaraa.

”Haluamme vaikuttaa siihen, että laivat kulkevat las- tattuina sekä meno- että paluuliikenteessä. Näin voimme pienentää kuljetusten hiilijalanjälkeä”, Heikkinen sanoo. Sekä sellun että sahatavaran asiakastoimituksissa käyte- tään paljon konttikuljetuksia, joissa yhteistyökumppanina ovat suuret valtamerivarustamot. Konttialusten linjat ovat maailmankaupan tärkeimpiä väyliä. Suhdannevaihtelut näkyvät välittömästi kontti- liikenteessä. Konteista on aika ajoin pulaa, tai niitä jää vääriin satamiin. ”Olemme valinneet jo hankintavaiheessa hyvät kump- panit, joilta saamme apua haastaviin liikennetilanteisiin. Mietimme myös koko ajan vaihtoehtoisia reittejä”, sanoo palvelukeskuksen konttiliikennetiimin vetäjä Niina Taipale . OSAAVA HENKILÖKUNTA Palvelukeskuksen työntekijät rekrytoitiin vuoden 2020 lopussa, ja keväällä 2021 keskus toimi jo täydellä teholla. Henkilöstö on osaavaa ja kielitaitoista. ”Suomi, ruotsi, englanti, venäjä, saksa, kroatia, manda- riinikiina ja kantoninkiina ovat hallussa”, luettelee Taurula. ”Jatkossa kehitämme edelleen sisäistä tehokkuutta ja haemme liiketoimintojen välisiä synergioita operatiivi- sesta toiminnasta sekä logistiikkaverkostosta.” ”Syvennämme myös toimittajayhteistyötä ja rakennam- me uusia ratkaisuja, jotka tarjoavat parempaa logistista palvelua loppuasiakkaalle.” •

KAKSI TIIMIÄ

YKSI TIIMI HOITAA KONTTIKULJETUKSIA, TOINEN LINJA- JA HAKURAHTILIIKENTEEN IRTOLASTIKULJETUKSIA.

Iivari Taurula Merilogistiikan palvelukeskuksen päällikkö

Hannu Heikkinen Palvelukeskuksen

Niina Taipale Palvelukeskuksen konttiliikenne- tiimin vetäjä

linja- ja haku- rahtiliikenteen tiiminvetäjä

Merilogistiikan palvelukeskuksen vuosi

KONTTILIIKENTEEN LAIVAUSTA 13 000

LINJALIIKENTEEN LAIVAUSTA 2 500

IRTOLASTILAIVAUSTA 1 000

KOHDEMAATA 120

68

69

Powered by