Huoli ympäristöstä, väestörakenteen muutokset ja kehittyvä teknologia ovat 2000-luvun vahvimpia megatrendejä. Niiden vaikutus näkyy myös Metsä Fibren strategiassa ja päivittäisessä toiminnassa. Ratkaisut moniin globaaleihin ongelmiin löytyvät puu- tai kuitupohjaisista tuotteista. MEGATRENDIT TUKEVAT SELLUN KÄYTTÖÄ
ja maaperädataa yhdistelemällä voimme arvioida tarkasti, milloin metsistä kannattaa hakea puuta.” Tekoälyä ja automaatiota hyödynnetään jo sellun, ja pian yhä enemmän myös sahatavaran tuotannossa. ”Rauman sahalla prosessista saatava tieto yhdistetään tuotetietoon. Se edesauttaa tasaisen laadun tekemistä. Myös asiakas saa tuotteestaan entistä tarkempaa tietoa.” Pehu-Lehtonen uskoo, että sahatavaraa ja erilaisia kuitu- tuotteita sekä muita uusia biotuotteita valmistetaan tule- vaisuudessa entistä useammin teollisissa ekosysteemeissä. Tavoitteena on hyödyntää sisään tuleva materiaali satapro- senttisesti mahdollisimman paljon lisäarvoa tuottaviin koh- teisiin. ”Meillä ei kuitenkaan ole osaamista kaikkeen. Siksi tar- vitsemme hyviä kumppaneita, jotka jalostavat erilaisia sivuvirtojamme ja sellukuituja uusiin arvoketjuihin. Se hyödyttää ekosysteemiä kokonaisuudessaan.” •
PANDEMIA VAHVISTI DIGITALISAATIOTA Teknologiatrendeistä vahvin on digitalisaatio. Se oli no- peaa jo ennen COVID-19-pandemiaa, joka vahvisti trendiä entisestään, sanoo Metsä Fibren liiketoiminnan kehitys- johtaja Kaija Pehu-Lehtonen . ”Todella paljon erilaisia asioita on siirtynyt verkkoon. Perinteisetkin kuluttajat ovat oppineet tekemään verk- ko-ostoksia. Kun tuotteita tilataan entistä enemmän ver- kosta, pakkausmateriaalien kulutus kasvaa.” Samaan aikaan painopaperien kysyntä on laskenut. ”Laskeva trendi on vain kiihtynyt, enkä usko, että pai- nopaperien kysyntä enää palaa entiselleen.” Digitalisaatio tuottaa valtavasti dataa, jota yritykset voi- vat hyödyntää omassa liiketoiminnassaan. Pehu-Lehtosen mielestä erityisesti eri lähteistä saatavan datan yhdistele- minen avaa uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle. ”Voimme hyödyntää dataa tuotannossa ja ylläpidossa, mutta myös asiakastyössä ja myynnissä. Avointa ilmasto-
MARKKU RIMPILÄINEN, kuva SHUTTERSTOCK
Ympäristöongelmista suurin on ilmastonmuutos. Myös resurssien niukkuus, kiertotalous ja ympäristötietoisuu- den kasvu vaativat yrityksiltä uutta ajattelua ja toimin- taa. ”Me hankimme raaka-aineemme metsistä, jotka kasva- vat nopeammin kuin niitä hyödynnetään. Näin pidämme huolta metsien elinvoimaisuudesta ja niiden kyvystä si- toa hiiltä”, painottaa Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen . Tärkeää on myös fossiilisten polttoaineiden käytön lo- pettaminen mahdollisimman nopeasti. ”Tavoitteemme on, että tuotantomme toimii täysin fos- siilivapaasti vuoteen 2030 mennessä”, Nousiainen sanoo. Äänekosken biotuotetehdas on jo täysin fossiilivapaa, samoin tulevat olemaan Raumalle rakennettava uusi saha ja Kemiin suunniteltu uusi biotuotetehdas. Joutsenon sel- lutehtaalla polttoöljy korvataan biopolttoaineella. Sahoilla fossiiliset polttoaineet korvataan biopolttoai- neilla vaiheittain. Kolmas lenkki Metsä Fibren ilmastoketjussa ovat yhtiön tuotteet, sahatavara ja sellu. Ne ovat vastaus myös raaka- aineiden niukkuuden ja kiertotalouden vaatimuksiin. Metsä Fibren tuotteet ovat raaka-ainetta tuotantoketjuis- sa, jotka lopulta päätyvät kuluttajatuotteiksi. ”Kuluttajien ympäristötietoisuus kasvaa koko ajan. Ha- luamme tukea asiakkaitamme niin, että heidän tuotanto- ketjunsa ovat kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisia.” Sellu on perustana myös kokonaan uudelle kuitutalou- delle.
”Kehitämme jo tekstiilikuitua, jolla voi korvata synteet- tisiä kuituja tekstiiliteollisuudessa. Näköpiirissä ovat myös kokonaan sellukuidusta prosessoidut 3D-kuitutuotteet, joita voi käyttää esimerkiksi pakkauksissa.” VÄESTÖMUUTOKSET LUOVAT UUTTA KYSYNTÄÄ Sahatavaran ja sellupohjaisten tuotteiden kysyntä kasvaa sekä alhaisen että korkean BKT:n maissa, vaikkakin eri syistä. Väestönkasvu lisää rakentamista erityisesti kehittyvien maiden nopeasti kasvavissa suurkaupungeissa. ”Rakentamisessa puu on luontainen materiaali. Myös betonirakentamisessa tarvitaan puuta”, muistuttaa Metsä Fibren myynti- ja asiakkuusjohtaja Ari Harmaala . Kehittyvissä maissa monien sellusta valmistettujen tuot- teiden, kuten paperin, hygieniatuotteiden ja pakkausma- teriaalien, kysyntä kasvaa talouden kasvun mukana. ”Elintason nousu näkyy erityisesti hygienian merkityk- sen ymmärtämisenä. Kun kuluttajat vaurastuvat, elintar- vikkeiden pakkaaminen lisääntyy, ja kartongeille tulee uutta kysyntää”, Harmaala sanoo. Kehittyneissä maissa sellun ja sahatavaran kysynnän kasvua selittävät ennen kaikkea ympäristösyyt ja verkko- kaupan kasvu. ”Puun käyttö rakentamisessa yleistyy, koska sahatavara sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan. Kartonkia käytetään pakkauksissa hiilipohjaisten muovien korvaajana.” Megatrendien lisäksi sellupohjaisten tuotteiden kysyntää on lisännyt COVID-19-pandemia, joka on vauhdittanut hygieniatuotteiden myynnin kasvua kaikkialla.
Kaupungistuminen on lisännyt sellusta valmistettavien tuotteiden ja sahatavaran kysyntää.
16
17
Powered by FlippingBook