”Rengasvalmistajat tarvitsevat toimittajia, jotka pystyvät takaamaan raaka-aineen laadun ja saatavuuden pitkällä aikavälillä.”
prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2015 tasoon. Tämä on tärkeä tavoite sekä meille että asiakkaillemme”, Marsan lisää. DRT haluaa kaikkien arvoketjuunsa kuuluvien kump- panien osallistuvan yrityksen ympäristövaikutusten jatkuvaan pienentämiseen. Metsä Fibre on tässä työssä tärkeä kumppani, sillä se on ollut omalla alallaan ym- päristöasioissa todellinen suunnannäyttäjä ja saanut aikaan vaikuttavia tuloksia. Esimerkiksi viimeisen vuosikymmenen aikana Metsä Fibre on puolittanut hiilidioksidipäästönsä tuotanto- tonnia kohti, ja sen tavoite on tehdä tehtaistaan täysin fossiilivapaita vuoteen 2030 mennessä. ”Metsä Fibren ja DRT:n sitoutumisen taso ja ajattelu- tapa ovat hyvin samanlaisia. Osoitamme päivittäisellä toiminnallamme, että samaan aikaan on täysin mahdol- lista huomioida sekä ympäristöhaasteet että taloudelliset realiteetit”, Marsan sanoo. KATSE TOIMITTAJIIN Tärkeä osa yhteistä ponnistusta on koota sertifioitua näyt- töä ja mittareita, joilla voidaan seurata yritysten yhteistä sitoutumista kestävään kehitykseen. Yksi tähän tarkoituk- seen käytetty työkalu on EcoVadisin toimittajaluokittelu. Metsä Fibre on edelläkävijä tässäkin asiassa, sillä Eco- Vadis on myöntänyt sille Platinum-tason CSR-luokituk- sen. Myös Firmenich Groupilla on Platinum-luokitus. ”Otimme EcoVadisin toimittajaluokittelut käyttöön vuonna 2019 ja aloitimme tärkeimmistä toimittajistam- me”, Marsan selittää. COVID-19-pandemian seurauksena vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden merkitys kasvaa entisestään, ja suuret brändit ovat erittäin tarkkoja toimittajistaan. DRT:n asi- akkaat arvostavat sitä, että Metsä Fibre on vahva toimija kestävän metsänhoidon alalla, ja sen kaikki tuotteet on PEFC- tai FSC-sertifioitu. ”Ympäristön huomioon ottaminen on erittäin tärkeää vaativille asiakkaillemme”, Marsan sanoo. •
”Jotta pystyisimme saavuttamaan tulevien vuosien kasvutavoitteemme, tarjoamme teknistä tukea strate- gisille kumppaneillemme, kuten Metsä Fibrelle. Yhteis- työn ansiosta sellutehtaat pystyvät hallitsemaan parem- min turvallisuus- ja ympäristövaikutuksiaan, kun CST:n talteenotto tehostuu ja laatu paranee”, Villain sanoo. PAREMMAN PROSESSIN PUOLESTA Emmanuel Cazeils DRT:n teknisestä tuesta kertoo, että yhteistyön tavoitteena on tehostaa Metsä Fibren Ääne- kosken ja Rauman sellutehtaiden toimintaa, sekä kehit- tää prosessin turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. ”Aloitimme yhteistyön ensin Äänekosken tehtaalla tou- kokuussa 2019. Tavoitteenamme oli tuolloin vähentää CST:n rikkipitoisuutta ja parantaa sitä kautta turvalli- suutta”, hän sanoo. DMAIC (Lean/Six Sigma) -menetelmän soveltaminen yhdessä lukuisten teknisten toimenpiteiden kanssa vä- hensi rikkipitoisuutta 50 prosentilla 3–6 kuukaudessa. ”Prosessi on nyt vakaa ja hyvin hallinnassa”, Cazeils sanoo. Rauman sellutehtaalla on hiljattain aloitettu samanlai- nen yhteistyö, jossa tavoitteena on parantaa CST:n laatua ja tehostaa sen talteenottoa. ”Pienennämme sielläkin rikkipitoisuutta ja pyrimme kasvattamaan talteenottomääriä merkittävästi.” VASTUULLISTA YHTEISTYÖTÄ Toinen DRT:n ja Metsä Fibren yhteistyön kulmakivistä on yhteiskuntavastuu (CSR). Yhteiskuntavastuujohta- ja Christophe Marsan uskoo vakaasti vastuullisten ja eettisten käytäntöjen luovan arvoa pitkällä aikavälillä. DRT haluaa erottautua kilpailijoistaan tarjoamalla asiakkailleen kasvipohjaisia – eli uusiutuvia – tuotteita, joita käyttämällä asiakkaat pystyvät pienentämään omaa ympäristöjälkeään. ”Firmenich Group on myös asettanut tavoitteekseen vähentää scope 1 ja 2 -luokkien hiilidioksidipäästöjä 55
DRT Ranskalainen kasvipohjaisesta kemiasta johdettujen ainesosien tuottaja. DRT toimii maailmanlaajuisesti, ja 80 prosenttia sen liikevaihdosta tulee kansainvälisestä liiketoiminnasta. www.drt.fr
24
25
Powered by FlippingBook