Fibre asiakaslehti 2020/2021

”Haluamme parantaa toimintamme jalanjälkeä ja vä- hentää sekä CO 2 - että muita päästöjä ja hukkaa. Myös tur- vallisuus on meille ensisijaisen tärkeää”, hän lisää. POTENTIAALIN MAKSIMOINTIA Hofman on erittäin tyytyväinen, että Nouryon löytänyt Metsä Fibrestä samanmielisen kumppanin – toisen vah- van toimijan, joka on sitoutunut kestävään kehitykseen ja kasvuun. ”Meillä on yhteinen intressi luoda puusta parasta mah- dollista arvoa”, hän sanoo. Hofmanin mukaan Metsä Fibrellä ja Nouryonilla on samankaltainen yrityskulttuuri ja sama näkemys tulevai- suudesta. ”Metsä Fibren laatu on tasaista ja palvelu korkeatasoista. Yhtiön sitoutuminen ympäristövastuullisuuteen on myös merkittävää”, hän lisää viitaten suomalaiseen tapaan istut- taa kaadettujen puiden tilalle uusia puuntaimia. Tulevan vuosikymmenen aikana Hofman uskoo yhtiöi- den voivan kasvaa ja saavuttaa tavoitteensa yhdessä. ”Puun rooli kasvaa entisestään. Siksi Äänekosken tapai- nen saumaton yhteistyö tulee olemaan todella arvokasta”, hän ennustaa. KOHTI VIHREÄMPÄÄ TULEVAISUUTTA Hofman uskoo, että vastuullisuusnäkökulma tulee myös entisestään korostumaan. Lähes puolet (44 %) Nouryonin tällä hetkellä käyttä- mästä energiasta on peräisin uusiutuvista lähteistä. Lisäksi sen hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet 29 prosenttia (1,2 miljoonaa tonnia) vuodesta 2012 samalla, kun tuotanto on kasvanut. ”Meidän on pidettävä tästä kehityskulusta kiinni ja laajennuttava vastuullisesti. Keskitymme Metsä Fibren kanssa pitkäjänteisesti ja voimakkaasti laatuun ja luotet- tavuuteen.” • NOURYON Valmistaa kemikaaleja, joita käytetään päivittäistuot- teissa, kuten paperissa, muoveissa, rakennusmateriaa- leissa, elintarvikkeissa, lääkkeissä ja hygieniatuotteissa. • Perustettu vuonna 2018, mutta yhtiöllä on lähes 400 vuoden historia • 10 000 työntekijää yli 80 maassa • Liikevaihto 5 miljardia euroa vuonna 2020 • Yhteistyö Metsä Fibren kanssa alkoi 1980-luvun lopulla www.nouryon.com

MITÄ ON CMC? Karboksimetyyliselluloosa on vastuullinen biopohjainen ja vesiliukoinen polymeeri, jota käytetään sakeuttamis-, side- ja stabilointi- sekä kalvonmuodostamisaineena. Sitä käytetään monissa eri loppukäyttökohteissa, kuten kodin ja henkilökohtaisen hygienian tuot- teissa, rakennus- ja infrastruktuuri- sekä kaivosalojen materiaaleissa, pakkauksissa, elintarvikkeissa ja juomissa sekä sähköautoissa.

Geert Hofman Nouryonin rakennustuotteista vastaava johtaja. Hän vieraili Äänekosken tehtaalla ja Metsä Groupin pääkonttorilla maaliskuussa 2020.

48

49

Powered by