Tulevaisuuden sellutehtaassa kaikki kemikaalit kiertävät tehtaan sisällä, ja ulos tulee ainoastaan hyödyllisiä tuotteita. Tämä olisi pitkälti totta jo tänään, jos viherlipeäsakalle löytyisi järkevää käyttöä. Sitä tutkitaan nyt uusin voimin. KAIKKI KIERTOON SELLUTEHTAASSA
Sellutehtaan kemikaalikierto
SELLUTEHTAAN KUITULINJA
PUU KUORITAAN JA HAKETETAAN
LOPPUTUOTE: SELLUPAALI
KUITUJEN LAJITTELU, VALKAISU JA EROTTELU
PUUHAKE
KEITIN
KÄYTETÄÄN PAPERISELLUN RAAKA-AINEIDEN KEITTÄMISEEN*
MARIANNA SALIN, kuva ALEKSI KOSKINEN
LIGNIININ TUMMENTAMA LIPEÄ
JA KIERTO JATKUU
VALKO- LIPEÄ
Viime vuosisadan jälkipuoliskolla sellutehtaat alkoivat korvata sellukattilan sulfiittia sulfaatilla, ja nyt suurin osa maailman sellusta valmistetaan sulfaattimenetelmällä. Suomessa peräti kaikki. Muutos oli monella tapaa merkittävä. Sulfaattimenetel- män myötä sellusta tuli entistä lujempaa ja raaka-aineeksi saatiin myös mänty. Oheistuotteet vaihtuivat tikkuviina- na tunnetusta etanolista mäntyöljyksi, tärpätiksi ja jopa bioenergiaksi. ”Muutos vaikutti erityisesti ympäristötehokkuuteen, koska sulfaattimenetelmässä tärkeimmät kemikaalit saa- tiin kiertämään tehtaassa. Voidaankin sanoa, että kierto- talous on ollut olennainen osa sellunvalmistusta sulfaatti- menetelmän käyttöönotosta alkaen”, sanoo liiketoiminnan kehitysjohtaja Kaija Pehu-Lehtonen Metsä Fibreltä. Sittemmin sellutehtaissa on tiristetty hyötyaineet yhä tarkemmin liemistä, sakoista ja lietteistä, joista monia pi- dettiin ennen jätteinä. Osa uudistuksista osuu aivan vii- me vuosiin ja on käytössä vasta muutamassa tehtaassa. Pehu-Lehtonen lupaa esitellä ne, mutta katsotaan ensin kemikaalikierron pääpiirteet. RIKKIHAPPOA OMASTA LAITOKSESTA Sellutehtaan kuitulinja on suora prosessi. Sen alussa puu kuoritaan ja haketetaan, ja lopussa ulos tulee sellupaali. Kemikaalilinja, jota tehtaalla nimitetään talteenottolin- jaksi, on puolestaan kehä, ja se risteää kuitulinjan kanssa sellukattilassa, jossa haketta keitetään valkolipeässä. Kun toisistaan irronneet kuidut jatkavat linjallaan, ligniinin tummentama lipeä lähtee talteenottolinjalle. Tavoitteena on palauttaa mustalipeä valkolipeäksi.
Haihduttamossa mustalipeästä erotetaan oheistuotteita, kuten mäntyöljyn raaka-aineena käytettävä suopa. Sen jälkeen ligniini ja muu orgaaninen puuaines poltetaan pois lipeästä soodakattilassa. Energiaa syntyy niin pal- jon, että höyryä ja sähköä riittää oman talon tarpeisiin ja myytäväksikin. Lipeä jatkaa matkaa viherlipeänä, ja se kaustisoidaan eli palautetaan valkolipeäksi kalkin avulla. Kalkki puolestaan palautuu käyttökelpoiseksi meesauunissa. Lipeän kierros alkaa alusta. Lipeän ydinaineen, natriumin, rinnalla kiertää rikki, jonka avulla säädetään sellukattilan ja koko talteenotto- linjan pH:ta. Rikkihappoa käytetään lisäksi mäntyöljyn jalostamisessa. Modernit sellutehtaat saavat rikin yhä tarkemmin tal- teen savukaasuista, ja sitä voidaan jopa jatkojalostaa rikki- hapoksi tehtaan omaan hyötykäyttöön. Näin Metsä Fibre tekee Äänekoskella. TEHTAAN AINOA KIINTEÄ JÄTE Kemikaalikierto voi vaikuttaa yksinkertaiselta, kunnes mukaan tulee vesi. Kuitulinjan pesu- ja valkaisuvedet on ollut tapana johtaa suoraan vedenpuhdistamon käsitte- lyyn, mutta uusimmissa sellutehtaissa kuitulinjan vesi- kierto on pitkälti suljettu. ”Esimerkiksi pesuvesi, jota on käytetty kuitulinjan lop- pupäässä, käytetään uudestaan alkupäässä. Näin vesiin liuennut aines ohjautuu talteenottolinjalle. Puuainesta kertyy vettä puhdistettaessa myös lietteisiin, ja osa niis- täkin johdetaan soodakattilaan poltettavaksi”, Pehu-Leh- tonen sanoo.
MEESA- UUNI
KALKKI OTETAAN TALTEEN KALKKIUUNISSA
TALTEENOTTOLINJA
HAIHDUTTAMO
VIHERLIPEÄ KAUSTISOIDAAN KALKIN AVULLA
KAUSTISOINTI- PROSESSI
SUOPA
KÄYTETÄÄN MÄNTYÖLJYN RAAKA-AINEENA
+ JA MUU ORGAANINEN PUUAINES LIGNIINI
VIHERLIPEÄ
SOODA- KATTILA
RIKKI- HAPPO
HÖYRYÄ JA SÄHKÖÄ
RIKKI
RIKKIPITOISISTA KAASUISTA TUOTETAAN RIKKIHAPPOA.
ENERGIAA RIITTÄÄ TEHTAAN LISÄKSI MARKKINOILLE
*KEITTÄMINEN = SELLULOOSAKUITUJEN EROTTAMINEN MUUSTA PUUAINEKSESTA, LIGNIINISTÄ JA UUTEYHDISTEISTÄ
50
51
Powered by FlippingBook