Kuhmoisten Poikkijärven rannalla sijaitsee Vanha-Pälsilän maatila, jonka metsiä Matti Eerola on hoitanut rakkaudella yli 40 vuotta. Nyt työtä jatkaa uusi sukupolvi, lapset Simo ja Hanna. Kestävässä metsänhoidossa auttavat Metsä Groupin asiantuntijat. KESTÄVÄÄ METSÄNHOITOA SUKUPOLVIEN YLI
ANNA GUSTAFSSON kuvat HANNE MANELIUS
Tuuheat kuusenlatvukset varjostavat polkua ja tekevät ilmasta vilpoisan. Mättäillä kasvaa suurilehtistä ketunlei- piä, muurahaiset vipeltävät puuhissaan pitkin runkoja ja paksut kävyt keinuvat kuusten oksilla. Keski-Suomen Kuhmoisissa sijaitseva Vanha-Pälsilän tila kelpaa malliksi kestävästä metsätaloudesta ja rakkaudes- ta luontoon. Talon vanhaisäntä Matti Eerola on onnis- tunut muuttamaan vajaatuottoisen metsä- ja peltotilan kukoistavaksi: puuston tilavuus on lähes tuplaantunut 40 vuodessa. Huolella hoidetun tilan on voinut antaa hyvillä mielin seuraavan sukupolven käsiin. Lapset Simo ja Hanna Ee- rola ovat ottaneet tilan vastuulleen kaksi vuotta sitten. Matin puoliso Eira Eerola kattaa päätalon tuvan pöy- dälle vastaleivottua lohipiirakkaa. Seuraksi istuutuu Metsä Groupin metsäasiantuntija Pekka Seppälä , joka on tehnyt yhteistyötä Eerolan perheen kanssa vuodesta 2006. "Eeroloiden metsien tarina on huikea. Tila on hyvä esi- merkki siitä, kuinka metsän kasvua on mahdollista pa- rantaa huomattavasti kestävällä hoidolla", Seppälä sanoo. Hehtaarilla kasvavan puuston tilavuus tilan runsaspuus- toisimmalla alueella on lähes kaksinkertaistunut siitä, mitä se oli Matti Eerolan hankkiessa tilan. OMISTAJAN TUKENA METSÄNHOIDOSSA Metsä Groupin asiantuntijoiden ja metsänomistajan väli- nen yhteistyö lähtee metsänomistajien tavoitteista. Seppä-
11
Powered by FlippingBook