Fibre asiakaslehti 2019/2020

LUE LISÄÄ KEMIN BIOTUOTE­ TEHDASHANKKEESTA:

”Voimme tehdä puupohjaisia tuotteita, jotka korvaavat fossiilisia raaka-aineita tai varastoivat hiiltä pitkäaikaisesti.”

Prosessissa syntyisi uusiutuvaa bioenergiaa niin paljon, että tehtaan omavaraisuusaste olisi 250 prosenttia.

konenäön avulla. Laatumittarit ja -tavoitteet ovat yhteiset asiakkaiden kanssa, ja sahalla panostetaan vahvasti kui- vauksen ratkaisuihin. "Lopputulos on se, että pystymme tekemään uusimman teknologian avulla pohjoisen puusta huippulaadukkaita tuotteita erittäin vaativiin asiakastarpeisiin", Haapaniemi sanoo. KAIKKI PUU JÄLJITETTÄVISSÄ Kemin biotuotetehdas käyttäisi vuodessa noin 7,6 mil- joonaa kuutiometriä kuitupuuta eli noin 4,5 miljoonaa kuutiota enemmän kuin nykyinen sellutehdas käyttää. Suomalaista tukkia käytettäisiin Rauman sahalla noin 1,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi syksyllä 2018, että Suomessa voisi hakata kestävästi enintään 84 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa vuoteen 2024 asti. Vuonna 2018 Suomessa hakattiin 78,2 miljoonaa kuu- tiometriä puuta. Jos lukuun lisätään Kemiin ja Raumalle tarvittavat raaka-aineet, ollaan hyvin lähellä ylärajaa. "Valtaosa Kemin biotuotetehtaan käyttämästä puusta tulisi Suomesta. Puu voidaan hankkia kestävästi, koska kuitupuun potentiaali on Pohjois-Suomessa. Yksi tehtaan investointipäätöksen edellytyksistä onkin puuraaka-ai- neen saatavuuden varmistaminen", Johansson sanoo. Kaikki Metsä Fibren hankkima puu on jäljitettävissä. Metsä Fibren käyttämän puun sertifiointiaste oli 92 pro- senttia vuonna 2018. Ulkopuolisen tahon varmentama metsäsertifiointi kertoo kestävästä metsien käytöstä. Kemin lopullinen investointipäätös tehdään aikaisin- taan kesällä 2020 ja Rauman alkuvuodesta 2020. •

SAHATEOLLISUUS UUDELLE TASOLLE Kumpaakin suurinvestointia suunnitellaan täysin puhtaal- ta pöydältä, mikä mahdollistaa uusimman teknologian hyödyntämisen. "Otamme teknologiassa ja toiminnassamme niin isoja harppauksia, että tulemme näyttämään globaalisti saha- teollisuuden kehityksen suunnan. Luomme uuden kilpai- lukykyisen konseptin saha-alalle", sanoo Rauman sahan hankesuunnittelun projektijohtaja Harri Haapaniemi . Raumalla aiotaan käyttää ratkaisuja, joita ei ole aiemmin nähty sahateollisuudessa. Tarkoitus on hyödyntää myös sellutuotannosta saatuja oppeja. Uudelle sahalle suunnitel- laan mallia, jossa koko tuotantoprosessia hallitaan yhdestä keskusvalvomosta käsin. Toimintamallissa korostuvat yh- dessä tekeminen, moniosaaminen ja käyttäjäkunnossapi- to, jossa käyttöhenkilökunta vastaa osaltaan ennakoivista kunnossapidon rutiineista. Keskeisiä uuden sukupolven sahan teknologioita olisi- vat konenäkö, älykäs ohjaus ja robotiikka. Virheelliset ja ruuhkia aiheuttavat kappaleet tunnistetaan jo aikaisessa vaiheessa ja ne poistetaan linjalta ilman, että sitä tarvitsee pysäyttää. Automatiikkaa hyödynnettäisiin myös laadun varmistamisessa ja tuotteiden pakkaamisessa. Rauman sahasta tulisi maailman modernein ja tehokkain. Sahan tavoitenopeus on huikeat 250 metriä minuutissa eli jopa kolminkertainen tavanomaisiin sahoihin verrattuna. Myös tuotteiden laadussa aiotaan ylittää vanhat stan- dardit. Laatu varmistetaan kautta prosessin muun muassa

KOMMENTTI "Sahasta tulisi maailman suurin, modernein ja tehokkain yksilinjainen mäntysaha." Harri Haapaniemi, Rauman sahan hankesuunnittelun projektijohtaja

28

Powered by