Kiinan tuontikielto keräyspaperille muuttaa markkinaa.
"Jos yhtiöllä on sekä paperi- että sellukapasiteettia, so- pivien ostokohteiden ja synergioiden löytäminen on vai keampaa. Pelkkää sellukapasiteettia voi silloin vain har- voin ostaa", Konttori huomauttaa. Teija Konttori uskoo, että selluteollisuudessa suurin orgaaninen kasvu syntyy alueilla, joilla puukuitua on saa- tavilla edullisesti eli Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Ameri- kassa ja Etelä-Amerikassa. KIINAN TUONTIKIELTO KERÄYSPAPERILLE MUUTTAA MARKKINAA Edulliselle kuidulle on kuitenkin entistä enemmän otta- jia. Kehityksen laukaisi liikkeelle Kiinan keskushallinnon päätös rajoittaa keräyspaperin tuontia. Vuonna 2012 Kiina toi maahan noin 30 miljoonaa ton- nia keräyspaperia. Vuonna 2018 otettiin käyttöön tuon- tilisenssijärjestelmä, joka pudotti tuonnin 17 miljoonaan tonniin. Vuoden 2019 tuonti jäänee 11–12 miljoonaan tonniin. Vuoden 2020 kuluessa keräyspaperin tuonnin pitäisi päättyä kokonaan. "Kiina vaikuttaa olevan hyvin päättäväinen tässä asiassa. Teollisuudessa pidetään yleisesti hyvin todennäköisenä, että kielto todella tullaan toteuttamaan", Pöyryn Tomi Amberla sanoo. Tuontirajoitukset muokkaavat vahvasti kiinalaisen metsäteollisuuden rakenteita. Suurimmissa vaikeuksissa Kiinassa ovat olleet aaltopahvin ja pakkauskartonkien valmistajat, jotka ovat käyttäneet edullista keräyspaperia raaka-aineenaan.
"Pieniä ja myös keskisuuria toimijoita tulee kannatta- vuusongelmien ja kuitupulan vuoksi häviämään markki- noilta. Suuret yritykset ja yksiköt ottavat isomman osuu- den kokonaistuotannosta", Amberla sanoo. Vaikka Kiinan tuoman keräyspaperin määrä on ollut suuri, tuontirajoituksilla on melko vähäinen vaikutus en- sikuidun kysyntään. "On muistettava, että keräyspaperia on käytetty raaka-ai- neena alhaisen hintakategorian tuotteissa. Niissä keräyspa- peria ei voi korvata kalliimmalla ensikuidulla. Arvioimme, että tuontirajoitukset tuovat kokonaisuudessaan 1–2 mil- joonan tonnin lisäyksen ensikuidun kulutukseen." KIINALAISET YRITYKSET OSTAVAT TEHTAITA ULKOMAILTA Kiinalaiset yritykset ovat jo kehittäneet monenlaisia rat- kaisuja kuituongelmaan. Avainasemassa ovat olleet inves- toinnit ulkomaille. Kiinalaiset ovat ostaneet joko osittain tai kokonaan tehtaita, jotka valmistavat sellua keräyspape- rista Euroopassa tai Amerikassa. "Tämänhetkisten ilmoitusten mukaan keräyspaperisel- lun tuotanto on kasvamassa lähivuosina noin kuudella miljoonalla tonnilla, ja kaikki isot kiinalaiset pelurit ovat olleet aktiivisia tässä kehityksessä", Amberla sanoo. Lisäksi suuret kiinalaisyritykset ovat hankkineet lisää ensikuitua portfolioonsa ostamalla sellutehtaita ja enem- mistöosuuksia kokonaisista yrityksistä Kiinan ulkopuolel- la. Osake-enemmistön ostaminen on tarpeen, sillä vain se turvaa sellun saannin.
Tomi Amberla Pöyryn johtava konsultti Biorefining-liiketoiminnassa. ÅF ja Pöyry yhdistyivät helmikuussa 2019 yhdeksi kansainväliseksi konsultointi- ja insinööritoimistoksi.
34
Powered by FlippingBook