misti." Stenius toi ryhmälleen viimeisimmän tekniikan mukai- set pinta-analyysilaitteet. Se inspiroi. Tammelin viimeisteli insinöörityönsä ja sai pian kou- lusta tutkimusinsinöörin paikan. "Valmistuin diplomi-insinööriksi työn ohessa ja tein väitöskirjan samassa tiimissä. Ei se ollut raskasta vaan ki- vaa, ihan jumalattoman mukavaa! Perin ryhmässä teimme pioneerityötä lignoselluloosan pintatutkimuksen parissa ja kilpailimme kovasti ruotsalaisten kanssa." Tammelin on edelleen samalla tiellä. Tänä päivänä hä- nellä on oma tutkimustiimi. Onko hän kokenut ennak- koluuloja naisena?
sistaan. Matematiikka on muutakin kuin numeroiden pyörittämistä. Esimerkiksi Lontoossa on sitouduttu tie- dekasvatukseen, kollegani pitävät siellä paljon enemmän julkisia tapahtumia." Tammelin sai kannustusta luonnontieteisiin jo lapsena. Isä oli biologi sekä opettaja ja äiti lastentarhanopettaja. Pienenä Tammelin oli kiinnostunut lukemisesta, biolo- giasta, maantieteestä ja kemiasta. Hän viihtyi koulussa. "Oli asenne, että tehdään yhdessä, luetaan ja tiedetään asioista. Murrosiässä olin totta kai vanhempieni kanssa eri mieltä kaikesta, mutta minua on aina osattu ohjata, vaikka en ole ollut ohjattavissa. Kotona oli itsestäänselvää, että luetaan ja käydään koulua, vaikka ei meillä prässätty."
”Olen ehkä vähän kilpailuhenkinen ja minulla on ambitioita, mutta en ole edennyt kyynärpäätaktiikalla enkä hampaat irvessä.”
"En ole ajatellut mitään lasikattoja, vaikka työsken- telen miehisessä maailmassa. Tämäkin on muuttunut: ryhmässämme on tasavertaisesti miehiä ja naisia. Kun olen tehnyt työni hyvin, minua on kannustettu ja olen päässyt eteenpäin." Tammelin on huomannut, että monella naisella tutkijan ura tyssää professuuriin. Joskus syynä on rohkeuden puute. "Omaa tutkimusagendaa pitää viedä aika itsetietoisesti eteenpäin. Toisaalta tiedän, ettei kaikilla ole niin hyvä tuuri kuin minulla. Kollegoilla on ollut tosi kurjia koke- muksia. Oma tekemiseni on vienyt pitkälle, mutta me- nestymiseen tarvitaan aina sekä onnea että hyvää tiimiä." INNOSTUNUT AMMATTILAINEN Tuoreen tutkimuksen mukaan tytöt hakeutuvat yhä heikosti luonnontieteellisille aloille. Tähän ongelmaan Tammelin tarjoaa ratkaisuksi koulujen ja tutkimuslaitos- ten yhteistyötä. "Mennään kouluihin ja päiväkoteihin viemään tietoa. On tärkeää, että lapset ja nuoret tietävät mahdollisuuk-
Kiinnostus luonnontieteisiin on säilynyt. "Olen ehkä vähän kilpailuhenkinen ja minulla on am- bitioita, mutta en ole edennyt kyynärpäätaktiikalla enkä hampaat irvessä. On kiva, että meidän tutkimuksemme etenee ja menestyy." Tammelin puraisee sämpyläänsä kahvilan pöydässä ja tarkistaa välillä faktoja mukana olevista tutkimusartik- keleista. Puhelin soi sinnikkäästi, ja viereisen pöydän keskustelu täyttää ilmatilan, mutta Tammelin ei vaikuta häiriintyneeltä. Keskittymiskyky ja joustavuus ovat olen- naisia taitoja alalla, jossa joutuu ottamaan vastaan myös kritiikkiä. Joskus vertaisarvioijat tai tutkimusrahoittajat saattavat kommentoida, että miten ihmeessä voitte väittää näin. Tutkimusrahoitusta pitää hakea yhä uudelleen, eikä sitä aina saa. Nyt Tammelinilla tosin on pitkä rahoitus Finn- CERES-hankkeelle. "Kun tulee tiukkaa palautetta, pitää vetää henkeä. Toi- saalta se motivoi ja on hyödyksi. Mistä muualtakaan sen palautteen saisi kuin vertaisarvioijilta?" •
41
Powered by FlippingBook