Sun Paperin konsignaatiovarasto.
ja niitä voidaan käyttää elintarvikkeiden, savukkeiden ja teollisten tuotteiden pakkaukseen. Myös markkinoiden kasvu ajaa kehittämään korkealaatuisia tuotteita”, sanoo Li. Korkealaatuisten tuotteiden valmistajat tulevat pärjää- mään paremmin kuin ne, jotka toimivat alempien laatujen markkinasegmentissä, jossa pääraaka-aine on kierrätys- paperi. ”Kiinassa on nykyään nähtävissä toinenkin nouseva markkinatrendi. Se liittyy laadukkaampien pakkausten kysyntään. Kun väestö vanhenee, lääke- ja kosmetiikka- tuotteiden pakkausten tarve kasvaa. Olen vakuuttunut siitä, että Metsä Fibren kaltaiset yhtiöt tulevat tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuja pakkausteollisuuteen”, McClay sanoo. INNOVOINTI JA KESTÄVYYS ”Sun Paper Groupin kilpailuetu perustuu innovointiin. Yhtiöllä on uskollinen maailmanluokan tiimi, joka tekee lujasti töitä keskittyen turvallisuuteen, ympäristöystäväl- lisyyteen ja laatuun”, Li sanoo. Lin koko maailman kattavassa strategiassa innovointi on yksi keskeisistä elementeistä, jonka avulla Sun Paper pyrkii markkinajohtajaksi. Yhtiö etenee nopeasti bioma-
teriaaleissa ja nopeakiertoisissa kulutustavaroissa ja tutkii mahdollisuutta avata biojalostamo. Sun Paper Group lanseerasi hiljattain markkinoille uu- den sukupolven elintarvikekartongin, jota voidaan käyttää kuumien juomien, virvoitusjuomien, jäätelön ja aterioiden pakkauksiin. ”Tätä tuotetta voidaan käyttää sellaisenaan mukien val- mistukseen, mikä on tuotannollisesti tehokasta ja säästää energiaa. Tämä tarjoaa asiakkaillemme turvallisen, talou dellisen ja ympäristöystävällisen kokemuksen”, Li kertoo. Li uskoo tuotteen heijastavan organisaation sitoutumista kestävyyteen. ”Teemme kovasti töitä kehittääksemme tuotteita, jotka ovat keveämpiä, vahvempia ja vihreämpiä, jotta voimme pienentää hiilipäästöjämme ja vähentää raaka-aineiden kulutusta.” SUN PAPER JA METSÄ FIBRE: VAHVA KUMPPANUUS Brian McClay uskoo maailmanlaajuisten pakkausmark- kinoiden kulkevan kohti kestävien ratkaisujen tarjontaa. ”Koko idea on muovin korvaaminen pakkausratkaisuis- sa. On itsestään selvää, ettei kaukokuljetuksen tarvitsevaa elektroniikkaa voi vain laittaa muovilaatikkoon”, hän sanoo.
Hongxin Li Sun Paper Groupin hallituksen puheenjohtaja. Metsätalouden, sellun ja paperinvalmistuksen lisäksi Sun Paper Group harjoittaa sijoitus- ja hotelliliiketoimintaa.
48
Powered by FlippingBook