Mullistus tekstiilituotannossa
Vastuullisesti tuotetulle tekstiilikuidulle on markkinoilla valtava kysyntä. Metsä Springin uusi tekstiilikuitu pyrkii vastaamaan siihen.
ANNA GUSTAFSSON kuva JOHAN AHLROTH, STUDIO TITI
Tekstiilikuitua tuotetaan maailmassa vuosittain yli 100 miljoonaa tonnia. Yli puolet siitä on valmistettu öljystä. Pesukoneessa ja kaatopaikoilla öljypohjaisista kankaista ir- toaa haitallisia mikromuoveja, jotka kerääntyvät meriin ja kulkeutuvat sieltä kaikkialle ekosysteemiin, myös ilmaan. Edes puuvilla ja hamppu eivät ole ympäristön kannalta ainoastaan hyviä valintoja, sillä niiden viljely vaatii paljon maa-alaa, lannoitteita, hyönteismyrkkyjä ja vettä. Kaikki puupohjaiset tekstiilikuidutkaan eivät ole ongelmattomia, sillä esimerkiksi viskoosin valmistuksessa käytettävät ke- mikaalit saastuttavat luontoa ja ovat haitallisia tehtaiden työntekijöille. "Markkinoilla on valtava kysyntä kestävämmin tuote- tulle tekstiilikuidulle. Materiaalin valmistaminen uudesta puupohjaisesta katkokuidusta on mahdollista, mutta teol- lisesta tuotantomenetelmästä pitäisi saada huomattavasti tehokkaampi." PUUSTA TEHTY KANGAS ON AINUTLAATUISTA Maailmalta löytyy kirittäjiä – vaihtoehtoisia tekstiilimate- riaaleja etsitään kiivaasti esimerkiksi kalannahasta, puun- kuorista ja ananaksenlehdistä. Puupohjaisella kuidulla on kuitenkin ylivoimainen mahdollisuus saavuttaa mas- samarkkinat puuraaka-aineen saatavuuden ja materiaalin ominaisuuksien vuoksi. Puusta valmistettu uusi kangas tuntuu iholla pehmeältä ja hengittää käytössä. Niklas von Weymarn pitää hyvänä, ettei puu ole täysin uusi tulokas tekstiilimarkkinoilla. "Riski olisi suurempi, jos toisimme ulos yhtä aikaa sekä uuden materiaalin että uuden tuotantotavan." Eteneminen on ollut tarkoituksella varovaista, vaikka uusi koetehdas onkin merkittävä investointi. Teollisen mittakaa- van tuotantoon pyritään osaamisen kasvattamisen kautta. "Metsä Groupille tämä on osa pitkäjänteistä kehitystyötä, josta voi onnistuessaan tulla yksi uusi merkittävä liiketoi- minta-alue. Monet merkit viittaavat siihen suuntaan, että nyt on hyvä aika olla mukana tekstiilikuitumarkkinassa." •
Vuonna 2014 Metsä Fibren tutkimusjohtajana työsken- nellyt Niklas von Weymarn istui lennolla matkalla To- kioon. Hän oli menossa tapaamaan japanilaisen kauppa- ja sijoituskonserni Itochun tekstiilidivisioonaa. Monialainen Itochu Corporation, yksi Metsä Fibren omistajista, on johtava tekstiilien toimittaja ja valmistaja Aasian mark- kinoilla. Viemisinä Itochuun von Weymarnilla oli uudenlainen tapa valmistaa tekstiilikuitua sellusta suoraliuotusmene- telmällä. "Halusimme tuoda markkinoille uuden, kestävällä ta- valla valmistetun tekstiilimateriaalin, mutta tarvitsimme kumppaniksi vahvaa kansainvälisen tekstiilimarkkinan osaamista", von Weymarn sanoo. Von Weymarn työskentelee nykyisin toimitusjohtajana Metsä Groupiin kuuluvassa pääomasijoitusyhtiö Metsä Springissä, joka perustettiin vuonna 2018. UUSI KOETEHDAS Itochun kanssa solmittiin yhteistyösopimus, ja sen seu- rauksena syntyi päätös perustaa uusi yhteisyritys lokakuus- sa 2018 ja investoida koetehtaaseen. Vuonna 2019 Metsä Fibren Äänekosken biotuoteteh- taan yhteyteen rakennettiin koelaitos, jonka raaka-ainee- na käytetään kuivaamatonta paperisellua. Lopputuote on kuivattua, pumpulimaista katkokuitua, jota koetehdas pystyy valmistamaan noin tonnin päivässä. Katkokuidun valmistusta pidemmälle Metsä Groupin osuus tekstiilimarkkinoiden valloituksessa ei ylety. Mate riaali nimittäin siirtyy Vuosaaren sataman kautta Itochul- le, joka vastaa katkokuidun jalostamisesta tekstiiliksi. ONGELMALLISET ÖLJYPOHJAISET KANKAAT Maailmantalouden kasvu on nostanut elintasoa erityisesti Aasiassa ja Afrikassa. Tekstiilien kysyntä on lisääntynyt paitsi vaatteissa, myös huonekalu- ja rakennusteollisuu- dessa verhoilu- ja eristemateriaalina.
64
Powered by FlippingBook