Fibre-asiakaslehti 2022/2023

Kemi

Metsä Fibren teknologiajohtaja Matti Toivosen mukaan Kemissä onkin tavoitteena valmistaa parhaan käytettävissä olevan teknologian avulla entistä parempaa ja tasalaatuisempaa sellua. Tuotantoprosessista kerätyllä datalla ja sen hyödyntämisellä on tärkeä merkitys sekä tuotantotehokkuuden että tuotteiden laadun kannalta. ”Keräämme dataa koko tuotantoprosessin matkalta aina puukentältä lähtien. Tämän tiedon pohjalta voimme ennakoida mahdollisia häiriö­ tilanteita sekä parantaa tehtaan käyntivarmuutta entisestään. Näin var- mistamme tuotteiden ensiluokkaisuuden”, Toivonen sanoo. Tärkeänä apuna ovat erilaiset mallinnustyökalut, joiden avulla voi- daan simuloida tuotantoprosesseja, optimoida muun muassa veden- kulutusta, varioida erilaisia vaihtoehtoja sekä arvioida niiden vaikutusta lopputuotteiden laatuun. Kehitystyö jatkuu Kemissä myös tehtaan käynnistämisen jälkeen jat- kuvan parantamisen periaatteiden mukaisesti. “Uusia prosesseja viritetään ja mahdollisesti havaittuja puutteita paran- netaan. Tehtaan hyvä suorituskyky on yhdistelmä sekä edistyksellistä tek- niikkaa että henkilöstön ammattitaitoa ja osaamista”, Kittilä muistuttaa. Ekosysteemi tuottaa innovaatioita Metsä Fibrelle on kertynyt biotuotetehtaan ympärillä toimivan eko­ systeemin ja kumppanuusverkoston rakentamisesta arvokasta koke- musta Äänekoskella. Nyt uusi tehdas luo alustan Kemin teollisen eko- systeemin kehittymiselle uusilla biotuotteilla ja kumppanuuksilla. Uusien biotuotteiden jalostaminen on arvoketjun eri osaajien yhteistyötä.

”Käytännössä noin puolet tehtaan tarvitsemasta rikkihaposta tehdään omista hajukaasuista. Rikkihapon tuotanto on merkittävä askel kohti sul- jetumpaa kemikaalikiertoa”, Kittilä kertoo. Oma rikkihappolaitos vähentää ostokemikaalin määrää merkittävästi. ”Kuoren kaasutus ja rikkihapon tuotanto ovat hyviä esimerkkejä BAT-­ vaatimuksia edistyksellisemmästä tekniikasta. Tehdasintegraattiin raken- nettavalla uudella jätevedenpuhdistamolla saavutetaan BAT-päätelmiä alempia päästötasoja.” Simulointi laatua takaamassa Metsä Fibren biotuotetehdaskonseptiin kuuluu keskeisenä osana teho- kas, tasainen ja vastuullinen sellutuotanto, jossa valmistetaan korkea- laatuista sellua asiakkaiden erilaisiin käyttötarpeisiin.

Huippuluokan tekniikan avulla minimoidaan tehtaan ympäristövaikutukset.

41

Powered by